Politiikkaa!

Kuluvan jakson aikana seuraamme poliittisia vaikuttajia. Jokainen pari saa tehtäväkseen seurata jotakin puoluetta, ilmiötä tai henkilöä. Tehtävänä on ensin saurata tiedotusvälineitä ja sosiaalisiamedioita sekä poimia niistä kiinnostavia aiheita. Tämän jälkeen jokainen vaikuttaa ottamalla kantaa asioihin, esimerkiksi kirjoittamalla blogitekstejä.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Suomen talous elpyy

OECD eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö on ennustanut talouskasvun hiipuvan teollisuusmaissa erityisesti euroalueella. Kiinassa, Venäjällä, Saksassa ja Japanissa talouskasvun ennustetaan kuitenkin vielä jatkuvan. Tällä hetkellä suomen talouskasvu näyttää silti valoisalta, sillä Suomelle on arvioitu 2,7 prosentin talouskasvua ja tuleville seuraaville vuosille jo yli 3 prosenttia.

Suomen talous on kasvanut syyskuussa neljä prosenttia viime vuodesta. Suomessa kasvua on tapahtunut varsinkin rakennusalalla sekä teollisuudessa. Teollisuus on tehnyt tilauksia liki kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Suomen vientikin on kasvanut ja etenkin Venäjän kauppa käy. Venäjälle vieville suomalaisyrityksille tehdyn kyselyn mukaan vienti on kasvanut noin puolella yrityksistä. Työttömyysaste on myös kääntynyt laskuun, se oli alkuvuonna 9,3 prosenttia ja nyt lokakuussa 7,4 prosenttia.

-APSU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti