Vuonna 2008 Islanti koki pankkien täydellisen romahduksen ja ajautui pian syvään taantumaan. Se joutui ottamaan miljardien velkoja ja korvaamaan pankkien asiakkaille heidän menetyksiään. Islannin talous ei ole vieläkään toipunut. Ketä tästä kriisistä siis pitäisi syyttää?
Þorvaldur Gylfason, Islannin yliopiston taloustieteen professori, paljastaa talouskriisiä koskevassa tekstissään asioita, jotka islantilaiset mieluusti lakaisisivat maton alle. Hän kertoo, miten pieni saarivaltio aivan itse rakensi oman kriisinsä.
Islannin talous ja politiikka ovat nimittäin aina olleet toisiinsa kietoutuneita ja kaksi pääpuoluetta ovat hoitaneet ne yhteistuumin. 2000-luvun alussa pankkisektori yksityistettiin niin, että puolueet jakoivat suurimmat pankit keskenään. Liian harvoille jaettiin siis liian paljon valtaa ja pankkien omistajista tehtiin rikkaita ja kiitollisuudenvelkaisia. Keskuspankki antoi taustatukea, ja rahoitusvalvonnasta ostettiin pankkeihin parhaat työntekijät. Muutamassa vuodessa Islannin talous olikin jo räjähdysvalmis: pankkien valvonta siirrettiin syrjään, keskuspankki höllensi pankkien vakavaraisuutta koskevia säännöksiä ja pankkien johtoasemissa olevat nuoret, kokemattomat ja korkeasti koulutetut miehet ahnehtivat ostettavaa Euroopasta.
Kansa syyttää poliitikkoja ja valtiota, jonka olisi pitänyt osata varautua pankkikriisiin ja estää se. Viranomaisten oli tarkoitus jarruttaa kehitystä, mutta päinvastoin he antoivat liikaa periksi, erityisesti ottaen huomioon sen, että Islannin valuutta on yksi maailman pienimmistä. Nyt syytetäänkin erityisesti Islannin entistä pääministeriä Geir Haardea, keskuspankin johtajaa David Oddsonia ja viittä muuta poliitikkoa ja virkamiestä törkeistä laiminlyönneistä. Heillä oli kuulemma tarvittava tieto pankkikriisin estämiseen, mutta kaikki vain vierittivät syyt ja vastuun jonkun muun harteille.
Tosin eivät Islannin kansalaisetkaan aivan syyttömiä kriisiin ole. Ihmiset ja pankit ottivat paljon velkaa ja koko Islannin kansantalous pyöri velkarahalla. Kansallinen ylpeys kuitenkin teki heistä vauhtisokeita, eivätkä he ottaneet kuuleviin korviinsa ulkomaiden varoituksia. Niiden hyvät neuvot vain sivuutettiin kateutena ja holhoavana asenteena.
Virheitä on kuitenkin tehty monella taholla, ja tuskin mitään yhtä yksittäistä tahoavoidaan syyttää tästä kriisistä. Aina on myös helppoa olla jälkiviisas ja miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä. Talouspolitiikan professori Susanna Fellman
tiivistääkin kriisin syyt hyvin: "Bad politics, bad banking and bad luck eli huonoa politiikkaa, huonoa pankkitoimintaa ja huonoa tuuria".
-Memz
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti