Suosimmeko sortoa?

Hiljattain mediassa uutisoitiin tanskalaisen elokuvaohjaajan Frank Poulsenin uusimmasta dokumenttielokuvasta Verikännykät. Dokumentti kertoo raadollisesti, kuinka matkapuhelimiin käytettävää kongolaista tinaa ja kobolttia kaivetaan mineraalikaivoksista todella epäinhimillisin ottein. Kaivoksissa työskentelee huonokuntoisia ihmisiä aivan järkyttävän monta työtuntia päivässä. Työntekijät saavat hädin tuskin palkkaa työstään ja lisäksi suurin osa työntekijöistä on lapsia ja vanhuksia. Lisäksi mineraalikaivoksia hallitsevat Kongon keskenään taistelevat sotilaalliset ryhmät. Kun näitä verimineraaleja ostetaan, rahoitetaan myös samalla Kongon sisällissotaa. Tieto tällaisesta ihmisoikeuksien polkemisesta ja julmuudesta järkyttää varmasti monia. Suomalaisiin tämä voi koskea vieläkin enemmän siitä syystä, että dokumentissa syytetään myös Nokiaa näiden verimineraalien käytöstä.

Tutkiessani aiheeseen liittyviä uutisia törmäsin kahteen varsin ristiriidassa olevaan artikkeliin. Toinen on Suomen Kuvalehden sivuilta (2.11.2010) ja toinen Helsingin sanomien sivulta (2.11.2010). Suomen Kuvalehden uutinen antaa ikään kuin kuvaa Poulsenin kokemuksesta Nokian mukanaoloon verikännykkä-kohussa. Poulsen halusi dokumentissaan selvittää, mitä eurooppalainen yritys voi tehdä konfliktimineraalien käytön valvomiseksi. Hän otti dokumentissaan Nokian esimerkikseen, koska hän halusi tuoda dokumentin aiheen mahdollisimman lähelle länsimaalaisten arkea. Suomen Kuvalehden mukaan Poulsen halusi haastatella dokumenttiaan varten Nokian edustajia, mutta useisiin sähköposteihin ja puhelin soittoihin ei vastattu. Kyseinen yhteydenottorumba nähdään myös dokumentissa. Poulsen sai lopulta muutaman kommentin Nokialta käymällä kaksi kertaa kolkuttelemassa Espoon pääkonttorin ovea. Nyt Nokian yhtiö on myös antanut lausuntojaan tanskalaismediallekin.

Helsingin Sanomien artikkeli taas kertoo Nokian puolustelevan kannan. Poulsen sai haastateltua dokumenttiaan varten Nokian johtajaa Pekka Isosomppia. Isosompin mukaan hän ei kuitenkaan vältellyt Poulsenin yhteydenottoja, vaan oli vastannut jo ensimmäiseen puhelin soittoon. Isosomppi oli tarjonnut Poulsenille faktoja asiasta, mutta Poulsen oli myös välttämättä halunnut kuvata haastattelun. Isosompin mielestä Poulsen halusi etukäteen tehdä Nokiasta syyllisen verimineraalien suosimiseen ja hänen mielestään Poulsen antaa dokumentissaan yksipuolisen kuvan Nokiasta. Nokia kuitenkin myöntää, että ei tiedä sataprosenttisesti, mistä heidän käyttämänsä materiaalit tulevat. Ongelmakohtana ovat etenkin sulattamot, sillä niihin virtaa mineraaleja eri lähteistä. Isosompin mukaan Nokia on kuitenkin tehnyt paljon töitä sen eteen, että konfliktia tukevia kaivoksia ei Kongossa käytettäisi. Alihankkijoilta vaaditaan selvityksiä materiaalin alkuperästä ja tämä tarkkailu aloitettiin kymmenen vuotta sitten.

Kuvalehden artikkelin mukaan Nokia vältteli asiaan puuttumista ja ilmaisi selvästi piittaamattomuutensa tai sen, että he salailevat jotakin asiaan liittyen. Helsingin Sanomien artikkeli taas antaa sellaisen kuvan, että Poulsen on äkkipikainen ja haluaa vain aiheettomasti lisätä draamaa dokumenttiinsa. On vaikea itse sanoa kuka on oikeassa ja kuka ei. Hyvinkin voi olla mahdollista, että Nokian kännyköissä on näitä vääryydellä hankittuja mineraaleja. Mutta se on suuri kysymys, että onko niitä vahingossa käytetty vai onko kyseessä ollut täysin tiedossa ollut teko. On hirvittävää tietää, että kun suosii suomalaista, saattaakin samalla lisätä toisten kärsimystä. Toivottavasti Nokialla on puhtaat jauhot pussissa tässä sotkussa, ja että he voivat puhdistaa maineensa mahdollisen dokumentin jälkeisen kohun jälkeen. Suomessa Yle esittää Verikännykät-dokumentin 8. joulukuuta TV1:n Ulkolinja-sarjassa.




Nanna