Pohjois-Korean "loistava" tulevaisuus

Korean demokraattisessa tasavallassa, tuttavallisemmin Pohjois-Koreassa, on piakkoin edessä vallanvaihdos. Maata vuodesta 1994 hallinneen Kim Jong-ilin oletetaan hiljalleen väistyvän. Tilalle vallankahvaan on näillä näkymin tulossa hänen poikansa Kim Jong-un, mutta maailmalla on voitu tähän asti vain spekuloida hallitsijavaihdosta - niin paksun salamyhkäisyyden verhon takana Pohjois-Korea lepää. Maa on yksi maailman ankeimmista paikoista, mutta vallanvaihdosta puhuttaessa ainakin itselleni herää kysymys: voisivatko asiat muuttua?

Kim Jong-unista tiedetään erittäin vähän. Hänen uskotaan syntyneen vuonna 1984. Kim Jong - Un on käynyt kouluja Sveitsissä ja hänen tiedetään puhuvan englantia, ranskaa ja saksaa. Puheet vallanvaihdosta alkoivat huhtikuussa 2009, kun hänet nimitettiin Pohjois-Korean Kansalliseen puolustuskomissioon. Kim Jong-unin on myös kerrottu saaneen maassaan lempinimen "loistava toveri", mikä viittaa vahvasti uuden henkiläkultin nostamiseen.

Valitettavasti nämäkin vähäiset tiedot enteilevät tilanteen pysyvyyttä. Kim Jong-il yrittää tietysti säilyttää vallan suvullaan eikä omena taida olla hirveän kauas pudonnut. Vähäiset tiedot ennustavat Kim Jong-Unin aikakaudelle täysin samanlaista henkilönpalvontaa ja totalitarista diktatuuria kuin hänen isänsä aikana on ollut. Varsin loistava toveri siis.

Vaikka kyse on suvussa periytyvästä vallasta ja pitkäaikaisesta järjestelmästä, on silti kummaksuttava vallanperijää. Länsimaisessa hyvinvointivaltiossa opiskellut poika on nähnyt kaiken sen hyvän, mitä aidolla demokratialla ja yksilönvapaudella voi saada aikaan. Vallanhimo on toverilla kuitenkin nähtävästi veressä.

Maan järjestelmän hyvin todennäköisesti pysyessä identtisenä, huononee tietysti Pohjois-Korean ennestäänkin katastrofaalinen tilanne edelleen. Välit ulkomaailmaan, ja etenkin naapuri Etelä-Koreaan, ovat erittäin tulenarat eivätkä kansankunnan suuret ongelmat, köyhyys ja nälänhätä, voi lievittyä tämänhetkisellä asioidenhoidolla.

Tila siis pysyy paikan päällä samana, mutta pitäisikö meidän alkaa hiljalleen pelätä Pohjois-Koreaa? Maa on joka suhteessa niin tasapainottomassa tilassa, että, vaikka sodan uhkaa ei vielä pidetä kovin suurena, ei kukaan voi sanoa maan toimista varmasti. Viimeistään Pohjois-Korean ydinaseohjelman pitäisi olla herättänyt ajattelemaan. Emme me suomalaiset tietenkään ensimmäisenä tulilinjoilla ole, mutta sota on aina sotaa.

Pohjois-Korean aggressiiviset eleet, kuten Etelä-Korean sotalaivan upotus, voidaan tulkita jopa sodan hakemiseksi. Etelä-Korea on tietysti vaarallisimmassa asemassa, mutta ydinaseen omaavaa valtiota, pientäkin, voi pitää uhkana lähes koko maailmalle.

En osaa nähdä ratkaisua Pohjois-Korean tilanteelle. USA on puuttunut tämänkaltaisiin tapauksiin aikaisemminkin voimalla, mutta ydinaseen uhka ja aiempien sotien huonot muistot eivät puolla voimankäyttöä, eikä hyökkäys Pohjois-Koreaan tietenkään olisi oikeutettua, vaikka diktatuuri saataisiinkin syrjäytettyä. En usko, että USA, puhumattakaan muista maista, kykenee vaikuttamaan Pohjois-Korean tilanteeseen suoraan. Paras keino näyttääkin olevan maan yleinen syrjiminen maailmanpolitiikassa. Pohjois-Korealle pitäisi näyttää, miten heikko ja hauras se todellisuudessa on. Erinomainen esimerkki tälläisestä toiminnasta oli Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoitus Japaninmerellä, joka toteutettiin Pohjois-Korean uhkauksista huolimatta.

Pohjois-Korea ajautuu aikanaan tilaan, jossa se ei kykene pitämään järjestelmäänsä yllä. Muun maailman tulisi kaikilla mahdollisilla tavoilla jouduttaa tätä tapahtumaa, mutta pitää silti kommunistimaa aisoissa. Enkä siis todellakaan sano, että se olisi helppoa.

-Vilkku