Valvontayhteiskunta osa 1

OSA 1 – Yleistä kännyköiden valvomisesta, lakien muodostamisesta, lääkejäteistä ja maailman valloituksesta

Aiheena on suomalaisen ja toisaalta yhtä lailla koko maailmaa koskeva jatkuvasti vahvistuva yksilöiden valvonta. Suomen perustuslaissa pykälässä 10 määritellään jokaisen kansalaisen yksityiselämä turvatuksi ja se kieltää toisten tonteille tulemisen sekä yksityiselämän vakoilemisen kuuntelemalla tai tihrustelemalla sisään ikkunoista. Kaikesta tästä huolimatta on SUPO sekä KRP jo kauan aikaa saanut kaikessa rauhassa salakuunnella ihmisten kännyköiden puheluita, lukea tekstiviestit ja ylipäätänsä tarkkailla ihmisten datasiirtoa. Kännyköistä on myös hiljaisesti julkisuuteen levinnyt tieto siitä, että niissä sijaitsee tiettyjä takaportteja, joiden kautta on ulkopuolisten mahdollista asentaa omia ohjelmiaan puhelimeen. Tätä ominaisuuttahan ei tietenkään ole jätetty käyttämättä ja kaikkiin markkinoiden matkapuhelimiin on mahdollista avata linjat ja salakuunnella milloin vain missä vain ja olipa kännykkä sitten sammutettuna tai päällä! Ainoana rajoituksena tälle ominaisuudelle on se, että kännykässä on oltava akku kiinni ja siinä täytyy olla virtaa. Muuten se osaa naamioitua jopa siten, että vaikka kännykkä olisi sammutettuna, ei se sitä käytännössä ole ja salakuuntelulinjat voivat olla apposen auki yötä päivää.

On huvittavaa nähdä, kuinka nykyisessä yhteiskunnassa lait ja perustuslait vähintäänkin osittain toimivat vain koristetauluina ja käytännössä samoin kuin kirjassa/elokuvassa 1984 oivasti kuvataan, on kansa lakien ja viranomaisten tossun alla. Mitä kuitenkin tulee rakkaisiin hallitsijoihimme, korkeisiin virkamiehiin ja suurten yritysten pääjohtajiin, tuntuu heillä olevan vapauksia vähän kaikkeen mahdolliseen. Kuten 1984:ssa saivat nämä korkeat herrat syödä ja juoda kuten normaalit ihmiset, olla kuuntelematta jatkuvaa hulluksi tekevää mainontaa ja maailman valheita mikäli halusivat, on nyky-yhteiskunnassa havaittavissa samoja ongelmia: tästä ovat Suomessa esimerkkeinä Supo, joka on jo toistakymmentä vuotta harrastanut televalvontaa ja salakuuntelua suomalaisten kohdalla ehkäisten rikoksia totta kai. Myös rikosten, kuten huumerikollisten jäljittämisessä on televakoilussa kyllä onnistuttu, mutta kuten isäni eräs juristikaveri on arvioinut Supo:n kuuntelevan jopa joka toista suomalaista, voi jokainen vetää johtopäätöksen, onko joka toinen suomalainen rikollinen. Toisaalta haluaako joka toinen suomalainen olla salakuunneltu? Onko sillä väliä, jos isoveli kuuntelee sinua kesken herkän hetken tai kun maksat puolipimeästi naapurille remonttiavusta? Onko yksityiselämällä loppujen lopuksi mitään väliä? Väliäkö oikeastaan, vaikka vuotaisit saman tien kaikki mahdolliset tietosi suoraan Internetiin; kaikki tarpeellinenhan sinusta saadaan tietoon, jos halutaan, eikö vain.

Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta torstai-iltapäivänä 11.11.2010 tuli Helsingin sanomista uutinen, että Supo saa nyt kohta lailliset valtuudet telekuunteluun vakoilu- ja maanpetosrikosten paljastamiseen ja estämiseen tuomioistuimen luvalla kun se aiemmin on saanut tehdä niin vain terrorismirikosten ehkäisemiseksi tai jos joku on ollut välittömässä hengenvaarassa. Varsinaista teatteria. Tästä pääsemmekin sitten siihen, kuinka laki muodostetaan: Ensin Supo käyttää vastoin Suomen perustuslakia omaa mahdollisuuttaan salakuunnella suomalaisia ihmisiä myös syyttä; sitten kun kaikkeen huonoon löydetään aina vähintään yksi hyvä tai näennäisesti hyvä asia (tässä tapauksessa rikosten ehkäisy) niin siitä voidaan tehdä laillista ja ihmisiä voidaan sitten laillisesti hyvällä omalla tunnolla tarkkailla. Kun sitten joudutaan vielä perustuslakien pykäliä (huomio pykälään 10!) radikaalisti muuttamaan eli toisin sanoen poistamaan, on meidän länsimainen näennäisdemokratia ottanut askeleen kohti laillista diktatuuria. Yksilönvapaudet pikkuhiljaa poistetaan tekemällä esimerkiksi luonnontuotteista laittomia ja lääkkeistä pakotteita mikäli nyky-yhteiskunnan vääristyneiden terveystilastojen valossa olet sairas. Tämä ei ole tosiaan kaukaa haettua, huomioikaamme suuren lääkäriliiton vaatima puoskarilaki vaihtoehtoishoidoille, joita lain mukaan pitäisi tehdä joko lääkärien toimesta tai yhdessä heidän kanssaan, sillä vaihtoehtoishoidot esimerkiksi syöpään voivat olla tutkimattomia ja vaarallisia. VAARALLISIA?! No siinä vaiheessa suihkusi kiehuva vesi korvista. Jos saan sanoa suoraan, niin lääkäreiden harjoittamat solumyrkyt ja säteilyhoidot syövänhoidossa ovat koko kansakuntamme surkeimmat ja vaarallisimmat hoitokeinot mitä löytyy, joten mikäli potilas haluaa käyttää vaihtoehtoisena hoitona esimerkiksi Graviolaa, joka muun muassa suosittuun syövänhoidossa käytettyyn solumyrkkyyn Adriamyciiniin verrattuna omaa 10 000 -kertaisen vaikutuksen tutkitusti tulisi sitten mahdottomaksi, ellei potilas ole tietoinen ja vielä vahva mielipiteissään. Siinä missä Adriamyciinin haittavaikutukset ovat pahoinvointi, oksentelu, luuytimen toiminnan heikentyminen, verisolujen muodostumisen väheneminen, sydämen toiminnan häiriintyminen, ihmisen kaljuuntuminen ja limakalvojen häiriintyminen graviola on erittäin voimakas luonnontuote, jota valmistetaan samannimisen puun lehdistä, hedelmistä ja siemenistä Amazonin viidakosta aiheuttaen yksilöstä riippuen pahoinvointia ja verenpaineen alentumista käytön aikana. Graviolan hyödyt sen sijaan ovat tutkitusti 10 000-kertaiset Adriamyciiniin verrattuna ja se vaikuttaa erittäin tehokkaasti pahalaatuisiin kasvaimiin erityisesti eturauhas-, keuhko-, rinta-, paksusuoli- ja haimasyöpään, joista vielä parhaiten juuri eturauhas- ja haimasyöpään. Toisin tekevät solumyrkyt, Adriamyciini mukaan luettuna, jotka parantavat 2-3 % puolesta miljoonasta syöpään sairastuneesta amerikkalaisesta vuosittain tappaen loput useimmiten nopeammin mitä itse tauti. Lue lisää Graviolasta

Mutta kansalaiset ovat valitettavasti välillä ajattelemattomia ja uskovat sinisilmäisinä meidän osittain väärinkoulutettuihin lääkäreihin, joista useimmat eivät vain yksinkertaisesti aina tiedä muusta kuin mitä lääkeyhtiöiden ajama lääketiede heille opettaa. Kansalaiset uskovat myös sokeasti maailman suuriin järjestöihin, kuten WHO:hon, Maailmanpankkiin WB, kansainväliseen valuuttarahastoon IMF tai ylipäätänsä maailman hallitsijoihin ikään kuin kaikki taistelisivat hyvien asioiden puolesta, vaikka moni suuri asia menee päin helvettiä mukaan lukien ympäristöpolitiikka ja elintarviketeollisuus. Ainahan kyse on rahasta ja maailmantalouden ylläpitämisestä ja pelastamisesta, jota IMF ja WTO koko sydämellään työstävät. Näistä suurista järjestöistä on kuitenkin paljon kritiikkiä esimerkiksi nobelisti kansallisekonomistin Joseph Stiglitzin toimesta, joka itse Maailmanpankissa työskennelleenä pääekonomistina haastattelussaan kertoo järjestön järkyttävästä toiminnasta köyhissä maissa ja tämän nelivaiheohjelmastaan.

-RISSANEN-